TFW STADI // Kahdeksan viikon hyvinvointihaaste – TFW Warrior Challenge

Muistatko sen fiiliksen, kun portaiden nouseminen ei hengästytä ja oma jaksaminen on muutenkin reilassa? Älä tyydy vain selviytymään arjesta ja tuskailemaan hyvinvointisi kanssa. Lähde sen sijaan mukaan syyskuussa 2020 alkavaan super suosittuun kahdeksan viikon TFW Warrior Challenge -hyvinvointihaasteeseen.

Kuuden vuoden aikana useat sadat ihan tavalliset ihmiset ovat tarttuneet haasteeseen ja löytäneet vuosikausia kadoksissa olleen liikunnan ilon, sekä oppineet elämäntavan, joka tukee jokapäiväistä jaksamista arjessa.

Meidän kanssa sinun ei tarvitse muuntautua himotreenaajaksi tai aloittaa uusinta superdiettiä. Meille riittää, että ilmestyt paikalle ja teet parhaasi. Ohjauksessamme opit treenaamaan oikeaoppisesti niin, että kuntosi kohoaa, arkiset askareet rullaavat mukavasti ja töissäkin jaksaa entistä paremmin.

Näissä treeneissä kukaan ei odota sinun osaavan etukäteen mitään hienoja tekniikoita tai monimutkaisia liikesarjoja, vaan saat luvan kanssa aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Me pidetään huoli, että harjoittelu on turvallista ja tukee tavoitteitasi. Tunneilla saat tehdä liikkeitä oman tasosi mukaan, sekä omassa tahdissasi niin, että treeneistä lähtiessäsi sinulle jää aina onnistunut fiilis. Joka viikko opit jotain uutta ja pian alat saada kiinni siitä, mitä fiksu treenaaminen sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi voi parhaimmillaan olla.

Hyvässä kunnossa olet paremmalla tuulella ja energisempi niin töissä kuin kotona perheesi kanssa. Älä enää lykkää päätöstä huolehtia itsestäsi, vaan ota tilanne HALTUUN!

Varmista paikkasi nyt ja nähdään syyskuussa!

TFW STADI WARRIOR CHALLENGE // Alkaa tiistaina 8.9.2020

 

TFW STADI Warrior Challenge -hyvinvointihaaste sisältää:

Kurssin hinta on 390 € (sis. alv), paikkoja rajoitetusti 14kpl.

Kahdeksan viikkoa kestävä Warrior Challenge yhdistää rohkeasti oikean asenteen, ruokavalion ja treenin ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Haaste soveltuu kaikille elämänmuutosta etsiville lähtötasosta riippumatta. Tällä hetkellä yli 10 000 ihmistä saa tuloksia TFW-metodin voimin maailmanlaajuisesti. Nyt on sinun vuorosi!

Varmista paikkasi NYT!

TFW STADI WARRIOR CHALLENGE // Alkaa tiistaina 8.9.2020

Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli Sinulla on lisää kysyttävää Warrior Challenge -hyvinvointihaasteesta tai muusta toiminnastamme sähköpostilla: info@tfwstadi.com

TFW Helsinki pidättää oikeudet muutoksiin.

 

YHTEISTYÖSSÄ: