TFW Helsinki sijaitsee Hermannissa, osoitteessa Vellamonkatu 30 B, 00550 Helsinki. Löydät meidät sisäpihalta nosto-oven takaa, jossa komeilee keltainen logomme!
TFW ja HYROX -treenit voi aloittaa koska vain, missä tahansa elämäntilanteessa ja ehkä tärkeintä – ei väliä, vaikka et olisi koskaan harrastanut kuntosaliharjoittelua tai viimeisimmästä treenikerrastasi olisi aikaa!
TFW Helsingissä treenaaminen toimii pääsääntöisesti haluamasi pituisella jäsenyydellä. Useimmat meidän jäsenistä aloittavat kokeilutunnilta, jonka lisäksi järjestämme aika ajoin myös aloituskursseja. Jos olet vasta aloittamassa toiminnallista harjoittelua, ja meillä ei ole juuri alkamassa aloituskurssia, niin sekään ei haittaa. Tule rohkeasti kokeilutunnille ja aloita sen jälkeen haluamasi pituisella jäsenyydellä. Jokaisessa TFW ja HYROX -treenissä käydään läpi jokainen treenissä tehtävä liike, jonka lisäksi ammattitaitoiset valmentajamme auttavat kaikkia treenaajia, ja tarpeen mukaan auttavat myös korvaavien liikkeiden valinnassa.
TIEDOKSI
Otamme uusia jäseniä vain kurssien kautta.
Normaali jäsenyyksien myynti on sulkeutunut toistaiseksi ja mukaan pääsee vain jonotuslistan kautta, jos paikkoja vapautuu. 🆘
Jonotuslistalle pääset laittamalla meille viestiä 📩 info@tfwhelsinki.com ja kertomalla, mikä jäsenyys sinua kiinnostaa?
Tutustu suosittuun ja tuloksia tuovaan Warrior Start -peruskurssiin ja ilmoittaudu mukaan.
Seuraava kurssi alkaa syyskuussa 2026.
TFW Helsingin jokaisella jäsenyydellä treenaat kaikilla lukujärjestyksemme mukaisilla normaaleilla TFW ja HYROX -tunneilla.
Käytännössä suurimpana erona jäsenyyksissä on niiden pituus ja sitoutumisen kautta määräytyvä hinta (mitä pidemmäksi aikaa sitoudut, sitä edullisemmin treenaat). Tämän lisäksi pidemmästä sitoutumisesta palkitaan myös veloituksettomilla taukoviikoilla, jotka voit hyödyntää jäsenyytesi aikana. Kaikki TFW Helsingin määräaikaiset jäsenyydet (3 kk, 6 kk, 12 kk) jatkuvat ilman asiakkaan irtisanoutumista toistaiseksi voimassa olevana jäsenyytenä aiemman sitoutumisen hinnan mukaisesti.
TFW Helsingin jäsenyydet:
Näiden jäsenyyksien lisäksi meidän treeneihin voi ostaa 1, 2, 4 sekä 10 kerran treenikortteja.
1, 2 ja 4 kerran kortit ovat voimassa yhden (1) kuukauden ostohetkestä sekä 10 kerran kortti on voimassa kolme (3) kuukautta ostohetkestä.
Kokosimme tähän alle usein kysytyimpiä kysymyksiä treeneistämme ja jäsenyyksistämme. Jos et löydä vastausta kysymykseesi alta, voit aina laittaa meille viestiä info@tfwhelsinki.com.
Pärjäänkö TFW ja HYROX -treeneissä, jos minulla ei ole aiempaa kokemusta tai viime harjoittelukerrasta on kulunut paljon aikaa?
Pärjäät ihan varmasti! Kaikissa treeneissä jokainen liike käydään läpi ammattitaitoisen valmentajan avustuksella, ja jokainen urheilija tekee liikkeet oman päivän kuntonsa mukaan. Lisäksi kokeneet TFW Helsingin -taistelijamme auttavat ensikertalaisia!
Miten jäsenyys maksetaan?
Jäsenyytemme laskutetaan neljän viikon laskutusjaksoissa. Ensimmäinen lasku saapuu sähköpostitse, jonka yhteydessä saamiesi ohjeiden avulla voit tilata itsellesi e-laskun helpottamaan omaa arkeasi.
Voinko maksaa jäsenyyden liikuntaedulla?
Tottakai voit! Meille käy kaikki liikuntaedut (Smartum, ePassi, Edenred). Saat liikuntaetujen käytöstä tarkemman ohjeistuksen liittyessäsi jäseneksi.
Kuinka pitkäksi aikaa jäsenyyteni sitoo minua?
Määräaikainen jäsenyys sitoo sinut valitsemaksesi määräajaksi (12 kk, 6 kk tai 3 kk). Määräaikaisen jäsenyyden jälkeen jäsenyys jatkuu ilman asiakkaan irtisanomista toistaiseksi voimassa olevana jäsenyytenä aiemman sitoutumisen hinnan mukaisesti. Joustavin jäsenyytemme on toistaiseksi voimassa oleva jäsenyys, jonka voit irtisanoa milloin vain 28 vuorokauden irtisanomisajalla ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Kuinka usein voin käydä treenaamassa?
TFW noudattaa metodia 4 Days 4 Ever (4D4E), eli viikossa suosittelemme treenaamaan maksimissaan 4 kertaa.
Viikko-ohjelmaan kuuluu yksi Voima1 ja yksi Voima2 sekä yksi Hurrikaani 1/Circuit 1 ja yksi Hurrikaani 2/Cicruit 2.
Jos et pääse esimerkiksi molemmille Voima-tunneille saman viikon sisällä niin ei kannata tulla kahdesti samalla Voima-tunnille, vaan valita jokin muu tunti kattavasta tuntivalikoimastamme, pitää lepopäivä tai harrastaa jotain muuta urheilua.
TFW Helsingin keskivertoasiakas käy treeneissä noin 2-3 kertaa viikossa.
Aktivoidessasi jäsenyyden TFW Helsinkiin saat tunnukset varausjärjestelmäämme, joka on saatavilla sekä verkkoversiona että mobiilisovelluksena (Google Play -kauppa, App Store -kauppa). Tunnit tulevat varattavaksi aina kaksi viikkoa etukäteen varausjärjestelmäämme.
Entä jos tunnit ovat täynnä?
Tunneille on useimmiten hyvin tilaa, mutta totta kai erityisesti suosituimmat tunnit (arki-iltojen klo 17.00 ja klo 18.00 alkavat tunnit) ovat välillä täynnä. Jos tunti on täynnä, niin ei hätää! Voit ilmoittautua jonoon tunnille, ja suurimmassa osassa tapauksista myös pääset haluamallesi tunnille! Tunti tulee perua viimeistään neljä (4) tuntia ennen tunnin alkua, joten sinulla on vielä hyvin aikaa reagoida saadessasi jonosta paikan tunnille.
Mitä, jos minun pitää perua jo varaamani tunti?
Välillä tulee muuttujia, ja kaikkiin jo sovittuihin menoihin ei pääse! Ei hätää, tunnin voi perua neljä (4) tuntia ennen varatun tunnin alkua. Emme myöskään ole turhamaisia – jos sinun pitää perua tunti myöhemmin kuin neljä tuntia ennen tunnin alkua painavasta syystä, niin ei hätää. Voit laittaa meille sähköpostia osoitteeseen info@tfwhelsinki.com, niin me perumme tunnin puolestasi.
Meidän jäsenyyden voit ostaa helposti itse verkkokaupastamme, mutta monien kanssa sovimme jäsenyyden aloittamisesta sähköpostitse tai puhelimitse. Täytä oheinen lomake tiedoillasi, ja lähdetään edistämään sinun hyvinvointiasi! Voit myös laittaa meille sähköpostia osoitteeseen info@tfwhelsinki.com.
Verkkokaupassamme voit maksaa ePassin ja Smartumin liikuntarahalla. Jos haluat hyödyntää Edenredin liikuntarahoja, valitse liikuntaedun tarjoajan portaalissa toimipiste TFW Helsinki, tee maksusuoritus ja lähetä suorituksesta kuvakaappaus meille sähköpostitse info@tfwhelsinki.com. Kaikissa kysymyksissä voit olla meihin yhteydessä matalalla kynnyksellä sähköpostitse tai oheisen yhteydenottolomakkeen kautta!
TFW Helsingin jäsenyys sisältää huikeiden treenien ja hauskan treeniyhteisön lisäksi vielä paljon muutakin!
Tässä koontia muista asioista, jotka saat liittyessäsi TFW Helsingin jäseneksi:
TFW Stadi Club -jäsenille ilmoitetaan aina ekana kaikista tarjouksista ja uusista kursseista sekä muista jutuista! Ei spämmiä, ei blogiartikkeleita tai muuta sälää. Liittyminen klubiin on ilmaista, vaatii vain sähköpostin syöttämisen oheiseen lomakkeeseen!
TFW Helsinki Oy
Y-tunnus: 2593168-8
Näin löydät salille:
Vellamonkatu 30 B
00550 Helsinki
Avoinna arkisin (ma-pe) klo 9-15
Santtu Laine
Chief Executive Officer
Yksityistunnit, yritysmyynti, hyvinvointianalyysit (InBody ja Firstbeat),lisätiedot TFW-metodista, -salista ja -harjoittelusta
+358 46 810 3641
santtu@tfwhelsinki.com
Petri Rasanen
Creative Director
Yhteistyökumppanit, markkinointi, valmennus
+358 40 836 4824
petri@tfwhelsinki.com