TFW Helsingin toukokuun taistelijaksi valittu Jukka Mustapää tunnetaan ystävällisestä käytöksestään sekä auttavasta ja iloisesta asenteestaan. Valmentajamme kuvailevat Jukkaa taistelijaksi, joka keskittyy ja kuuntelee, tekee aina parhaansa ja on valmiina auttamaan paria joka treenissä.
⚡ MITEN LÖYSIT TFW-TREENIT?
- Pitkään jatkunut juokseminen alkoi maistumaan puulta ja toisaalta kaipasin arkeen myös lihaskuntotreenejä. Yksin kuntosalilla treenaaminen ei ole mun juttuni, enkä toisaalta usko, että sen avulla olisin edes päässyt samoihin tuloksiin kuin nyt TFW:llä. Asun tässä ihan salin vieressä ja päätin lähteä katsomaan millaista treeniä TFW Helsingillä olisi tarjolla. Samalle matkalle jäin. #hallussa
⚡ PARAS ASIA TFW HELSINGISSÄ?
- Yhteisöllisyys, toisten kannustaminen ja positiivinen ilmapiiri. Tänne voi tulla tekemään hyvässä valmennuksessa, mukavan jengin kanssa valmiiksi mietityn tehokkaan treenin.
⚡ LEMPI- JA INHOKKILIIKE
- Perus penkki toimii aina! Eläinliikkeitä ei kyllä yksin tulisi koskaan tehtyä, vaikka tiedänkin niiden olevan hyväksi. Terkkuja coach Jaanalle.
⚡ MITEN TFW-TREENIT NÄKYVÄT ARJESSA?
- Fyysinen treenaaminen antaa energiaa ja sen ansiosta jaksaa paremmin haastavemmissakin tilanteissa. Kannustamisen kulttuuri on myös tarttunut salin ulkopuolisiin asioihin.
⚡ TERKUT VALKUILLE JA TREENIKAMUILLE
- Kiitos kanssataistelijat ja koutsit loistavasta ilmapiiristä. Ihan sama kuka pariksi sattuu, niin aina on hyvä meininki. Vaikka salilla onkin yhteisöllinen henki, niin täältä puuttuu sellainen sisäänpäin lämpiävä ”ai tänne meidän kanssa” ilmapiiri. Kaikki otetaan aina ilolla ja lämmöllä vastaan ja toivotetaan tervetulleiksi.
TFW Helsinki ja Unikulma palkitsivat Jukan tyynylahjakortilla ja hän pääsi hankkimaan juuri itselleen sopivan tyynyn Unikulman asiantuntijan avustuksella. Lisätietoa Unikulman palveluista löydät TÄSTÄ. #kaupallinenyhteistyö
Aloita treenit TFW Helsingillä ja nappaa jäsenyys helposti verkkokaupastamme!